Sami El-Bash

Harmoniamaan perustaja, valmentaja ja pysähtymisen puolestapuhuja

Harmoniamaan perustaja, valmentaja ja pysähtymisen puolestajapuhuja

Harmoniamaata rakennan toisena perustajana ja toimitusjohtajana, mutta työ jota varten heräsin tähän alaan on valmentaminen: kuljen ihmisten rinnalla yksilö- ja ryhmävalmennuksissa, työpajoissa sekä johtamis- ja tiimivalmennuksissa.

Olen oppinut, että niin muutos kuin tasapainoinen elämä syntyy kyvystä pysähtyä ja jäsentää itselleen rehellisesti, mitä elämältään haluaa. Oman loppuunpalamiseni jälkeen olen sitoutunut elämään tasapainoisemmin – ja siihen, että saan auttaa toisia saapumaan omaan elämäänsä.

Minua kiehtoo ihmisen mieli ja ne tarinat, joita itsellemme kerromme. Olen yli kymmenen vuoden ajan tukenut ihmisiä työntekijöistä toimitusjohtajiin ja kerännyt laajan työkalupakin. Valmennuksissani on tilaa rauhalle, uusille näkökulmille ja sille rehelliselle epävarmuudelle, joka syntyy kohdatessa ne asiat, jotka ovat pyörineet mielessä – ilman suorittamista.

Taustaani kuuluu kauppatieteiden maisterin tutkinto, persoonallisuuspsykologian opintoja, Co-Active-valmentajan sertifiointi (CPCC) sekä tiimi-, muutos- ja johtamisvalmentajan koulutukset. Näiden rinnalla olen jäsentänyt ajatteluani ja tunnemaailmaani meditoiden.

Harmoniamaan lisäksi tuen yksilöitä ja organisaatioita: www.samielbash.com ja lifted.fi. Vapaalla minut löytää usein luonnosta ja perheen parista.

Harmoniamaan perustaja ja valmentaja Sami El-Bash

Harmoniamaata rakennan toisena perustajana ja toimitusjohtajana, mutta työ jota varten heräsin tähän alaan on valmentaminen: kuljen ihmisten rinnalla yksilö- ja ryhmävalmennuksissa, työpajoissa sekä johtamis- ja tiimivalmennuksissa. 

Olen oppinut, että niin muutos kuin tasapainoinen elämä syntyy kyvystä pysähtyä ja jäsentää itselleen rehellisesti, mitä elämältään haluaa. Oman loppuunpalamiseni jälkeen olen sitoutunut elämään tasapainoisemmin – ja siihen, että saan auttaa toisia saapumaan omaan elämäänsä.

Orgaanisen muotoinen beige taustagrafiikka