Harmoniamaan
Johtamisen ja Kasvun Valmentaja
Olen Saara Tikkanen, Flouris Partnersin perustaja. Autan johtajia ja omaa kasvuaan etsiviä ihmisiä tekemään parempia päätöksiä, niin työssä kuin kotona, ja voimaan paremmin niitä tehdessään. Kun tahti kiihtyy ja kalenteri täyttyy, ajatukset puuroutuvat ja läsnäolo katoaa. Kanssani saat pysähtyä, rauhoittua ja löytää takaisin oman suuntasi ja sen tilan, josta kirkas ajattelu syntyy. Harmoniamaassa voit aloittaa kevyesti EPI Scan -hermostomittauksella (Nuanic-sormus) ja jatkaa siitä halutessasi henkilökohtaiseen, teemoitettuun valmennukseen tai ryhmään. Yhdistän valmennuksissani kehollisia menetelmiä, coachingia, johtajuusmentorointia, hyvinvointivalmennusta ja tutkittuun tietoon perustuvaa hermostotietoa.
Tähän työhön minut toi oma pysähdykseni. Vuosia uskoin, että pitää jaksaa ja suorittaa kuin kone. Elämä opetti toisin, ettei mikään suoritus ole inhimillisen läsnäolon ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin arvoinen. Kohtaan sinut lämpimästi ja sellaisena kuin olet, en roolisi tai asemasi kautta. Kuuntelen aidosti ja olen läsnä, mutta en myötäile turhaan, vaan haastan tarvittaessa. Olen erityisherkkä, ja palaudun parhaiten metsässä, saaristossa, perheeni kanssa ja kaiken kauniin ympäröimänä.
Takanani on 20 vuotta HR- ja johtoryhmätyötä myös pörssiyhtiöissä. Olen KTM, Int Health Coach ja vireysvalmentaja (NPTI), ja yhdistän työssäni johtajuuden, hermoston ja hyvinvoinnin tieteen.
Minuun voit törmätä myös Instagramissa @flourislifestyle, FLOURIS-podcastissa, LinkedInissä ja Flouris Partnersin nettisivuilla www.flourispartners.com.
Eräs valmennettavani kuvasi minua sanoilla "lujasti lempeä". Olisi aivan ihana kohdata sinut ja kulkea rinnallasi kohti parempia päätöksiä, jotka jäävät elämääsi!
Saara Tikkanen
Harmoniamaan Jooga- & äänimaljahoito-ohjaaja
Olen Tarja Bonde Jensen / Keijunkaula; joogaohjaaja (hatha-, yin-, kundaliini-, metsäjooga-, ja ilmajoogaohjaaja), äänimalja- ja soundfulyin hoitaja/ohjaaja, energia- ja reikihoitaja, tuore luonto- ja eräopas.
Harmoniamaassa tulen hoitamaan ja hemmottelemaan sinua Soundfulyin -joogalla, rauhoittavaa ja solutasolle sukeltavalla yin joogalla, äänimaljoilla höystettynä.
-
Käytän kaiken mahdollisen aikani työn ja joogaohjausteni, hoitojen lisäksi intohimoisesti ulkona liikkuen, polkujuosten, pyöräillen, vaeltaen, hiihtäen, puita halaillen. Metsän, veden, vuoriston äärellä liikkuminen on terveyspillerini, maadoittajani, kirkkoni.
Yinjoogalla on suuri vaikutus ylläpitää kehon liikkuvuutta, samalla se parantaa sidekudosverkoston elastisuutta ja ylläpitää kehon hyvinvointia.
Yinjoogan avulla parannat ryhtiäsi, kiihdytät aineenvaihduntaa ja keskityt omaan hengitykseesi, kehoosi.
Mikä tahansa keskittynyt hengitysharjoitus, meditaatio, oman pään hiljentäminen laskee stressitasoa, avaa mielen ja kehon kireyksiä ja parantaa samalla kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Kun Yinjoogaharjoitukseen lisätään mukaan tiibettiläiset äänimaljat, niiden ääni syvärentouttaa harjoitusta ja vie rentoutuksen solutasolle - resonoi kehossasi.
Olen kulkenut 30-vuotisen joogamatkan tähän hetkeen, näihin osaamisiini, hoitajaksi, mukanakulkijaksi. Tarve saada hoitoa omalle hermostolleni, rauhoittua, palautua työstä, ruuhkavuosista vei minut minut tälle matkalle.
Omien kokemusten, oppieni kautta olen löytänyt itseni hoitamaan ja opastamaan myös muita, auttamaan ihmisiä hyvinvoinnin pariin, muistuttamaan siitä, että me kaikki tarvitsemme hengähdyshetkiä arjen keskelle. Vapaapäivä töistä ei saa olla ainoastaan palautumista töistä - sinulla pitää olla energiaa, aikaa ja mahdollisuus hoitaa itseäsi, hyvinvointiasi.
Minut löytää Instagramista, Facebookista ja omilta sivuiltani - Keijunkaula nimellä.
Jokainen meistä on tärkeä, uniikki, täydellinen.
Tervetuloa hoitamaan itseäsi kanssani!