Harmoniamaan Shiatsuterapeutti
Olen Tiina, shiatsuterapeutti.
Voit tulla shiatsupatjalleni kehon tai mielen haasteiden kanssa. Kiinalaiseen lääketieteeseen pohjautuvana hoitomuotona shiatsussa ei kehoa ja mieltä nähdä toisistaan erillisinä osa-alueina vaan yhtenä kokonaisuutena, jonka osia ei voi erottaa toisistaan.
Shiatsu on hyvänä apuna esimerkiksi stressin, unettomuuden, niska-hartiaseudun jumien, selkävaivojen, nivelkipujen, ruuansulatusvaivojen ja vaihdevuosioireiden hoidossa. Shiatsu tarjoaa mahdollisuuden rentoutua, kun hermosto käy ylikierroksilla. Kaikessa yksinkertaisuudessaan shiatsuhoito voi olla vain hemmotteluhetki arjen kiireessä.
Olen koulutettu shiatsuterapeutti, valmistuin vuonna 2014 ja suoritin Clinical Shiatsu Therapist-tutkinnon 2019. Olen myös hevosshiatsuhoitaja ja ihmisten lisäksi hoidan hevosia ja koiria. Hevoset ovat myös toinen ammattini; shiatsuhoitojen lisäksi opetan ratsastusta ja hevosshiatsua sekä opiskelen parhaillaan hevoshierojaksi.
Entisessä elämässäni, ennen yrittäjäksi lähtemistä elin vuosikaudet yrittäen sopeutua muiden ihmisten arvoihin ja maailmankatsomukseen ja olin useampaankin otteeseen hukata itseni ja sen, kuka minä oikeasti olen. Eräänä kauniina iltapäivänä ymmärsin, että muutoksen aika on juuri nyt, eikä hyppy tuntemattomaan enää tuntunutkaan pelottavalta – vaan ainoastaan itsestään selvyydeltä. Tänä päivänä saan tehdä työtä, joka tuottaa iloa ja elämyksiä sekä muille ihmiselle - ja eläimille että myös minulle itselleni.
Yrittäjäksi ryhtyessäni tein päätöksen, ettei minulla ole koskaan kiire ja samalla periaatteella pyrin kohtaamaan kaikki asiakkaani.
Tervetuloa hoitoon ❤️
Tiina Virtanen
Harmoniamaan keho- & mielivalmentaja
Ihanaa kun löysit tänne🩷
Olen Laura ja autan ainutlaatuisella yhdistelmällä lempeää kehollista hoitoa ja coachingia kiireisiä arjen suorittajia irti uupumuskierteestä kohti tasapainoisempaa ja levollisempaa elämää.
Kolme uupumusta läpikäyneenä ymmärrän suorittajan mieltä. Samalla myös tiedän, että oikean tuen ja arjen muutosten avulla uupumuskierre on myös mahdollista katkaista!
Valmennuksessa katson tilannettasi aina kokonaisuutena ja lähdemme liikkeelle siitä missä sinä juuri sillä hetkellä olet.
-
Rakennamme sinulle sopivan hoito-/valmennuskokonaisuuden, jossa keskitymme joko keholliseen hoitoon tai coachingiin - kuitenkin mitä todennäköisimmin yhdistämme nämä molemmat. Tapaamisemme on onnistunut kun kehossasi on tunne, että kierrokset ovat laskeneet ja mielesi on saanut mukaan konkreettisia keinoja, joilla pystyt tukemaan omaa jaksamistasi arjessa.
Jos hoitotapani on ainutlaatuinen, niin koulutustaustani on sitä myös. Olen oikeustieteen maisteri ja minulla on yli 20-vuoden kokemus korporaatiojuristin työstä. Lisäksi olen sertifioitu Int Health Coach, koulutettu hieroja ja ravitsemuksen asiantuntija. Harmoniamaassa yhdistän kaikki eri koulutusteni ja kokemuksieni tuomat opit, jotta voin auttaa sinua hyvinvoinnin ja henkisen kasvun polullasi.
Löydät minut instagramista nimellä @laurakortesalo. Tilillä jaan ajatuksia hyvinvoinnista, mutta hevosenomistajana tililläni vilahtelee välillä myös hevoselämää.
Jos luit tänne asti, niin siihen on varmasti syynsä - nähdään pian Harmoniamaassa🩷