Harmoniamaan Ohjatut hetket -ohjaaja & palautumisvalmentaja

Hei, olen Tuula, monipuolinen keho-mieliyhteyden valmentaja, ohjaaja ja opettaja.

Ohjaan Harmoniamaassa arjen hyvinvointi -meditaatiota, palautumista tukevia Hengähdyshetkiä-tunteja sekä Tasapainoa ja rauhaa -tunteja, jotka sisältävät ihanan yhdistelmän kehon ja mielen kuuntelua ja rauhoitusta. Minulta voi varata myös yksilövalmennustapaamisia.

Koulutukseni ja työni jakautuvat kahteen suuntaan: teen puolet viikostani työtä hyvinvoinnin ja liikunnan ja puolet musiikin parissa. 

Olen valmistunut kaksivuotisesta mindfulness-ohjaajakoulutuksesta (CFM) ja ohjaan sekä meditointikursseja että -ryhmiä. Olen sertifioitu palautumisvalmentaja sekä elämäntapamuutoksiin ja erityisryhmiin erikoistunut auktorisoitu personal trainer.

Ohjaan työssäni sekä yksilöitä että ryhmiä monipuolisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin näkökulmasta, restoratiivisista tunneista juoksuvalmennukseen. Olen todella iloinen, että pääsen jakamaan laajaa osaamistani erityisesti palautumisen ja hyvinvoinnin osalta myös Harmoniamaahan.

Toinen puoli elämääni on musiikillinen. Olen koulutukseltani musiikin- ja laulunopettaja ja ohjaan myös laulamista nimenomaan hyvinvointinäkökulmasta: esimerkiksi LauluAvain-kuoroni ovat todellisia hyvän mielen ja jaetun ilon ryhmiä, joissa laulutaidolla ei ole suurtakaan merkitystä, vaan halu laulaa on tärkeämmässä roolissa. 

Samoin on ohjaamieni Harmoniamaan tuntien suhteen: sinun ei tarvitse olla taipuisa, liikunnallinen tai olla koskaan käynyt ryhmätunneilla. Riittää että haluat toimia oman hyvinvointisi parantamiseksi. Minä autan ja ohjaan, etukäteen ei tarvitse tietää mitään. Annan aina tarvittaessa useita vaihtoehtoja liikkeille ja asennoille, ja minulle on helppo kertoa jos jokin osa tunnista ei tunnu hyvältä. Jokaiselle löytyy itselle sopiva tapa toteuttaa liikettä.

Ryhmätuntien lisäksi otan vastaan yksilövalmennusasiakkaita. Voit valita stressinhallintaan keskittyvän palautumisvalmennuksen tai kokonaisvaltaisemman hyvinvointivalmennuksen. Jokainen valmennus on täysin yksilöllinen ja rakennetaan voimavarojesi, toiveidesi ja tavoitteittesi näköiseksi. Valmennuksessa sinä olet oman elämäsi ja tilanteesi asiantuntija, minun tehtäväni on tarjoilla erilaisia työkaluja kokeiltaviksi ja ohjata niiden käyttöön sekä kulkea kanssasi muutoksen matkalla.

Elämääni ja kissoihini pääset tutustumaan myös Instassa @tuulatenni.

Olet lämpimästi tervetullut tunneilleni ja yksilövalmennukseen.

Tuula Tenni

Harmoniamaan Ohjatut hetket -ohjaaja & palautumis-valmentaja

Harmoniamaan versovaa kasvia esittävä symboli

Beige orgaaninen taustamuoto.